Toimintafilosofiamme ainutlaatuisuus

Toiminta-ajatuksemme perustuu siihen, että yhdistämme perinteisen lääketieteen tietotaidot ja täydentävien hoitojen antamat mahdollisuudet asiakaskuntamme parhaaksi. Tämän kokonaisvaltaisuuden vuoksi yksityinen ja pienikokoinen Lääkäriasema Sofianova on ainutlaatuinen toimija suomalaisen terveydenhuollon piirissä, suurten ja usein kansainvälisten ketjujen hallitsemalla yksityisellä sektorilla. Katsomme, että Sofianovan arvomaailma ja toimintafilosofia mahdollistuu ainoastaan itsenäisessä toimintaympäristössä, jossa sekä huomioidaan että kunnioitetaan ihmistä yksilönä. Asiakkaamme kohdataan inhimillisesti ja kiireettömän ammattitaitoisesti ilmapiirissä, jossa ihmiset nähdään kokonaisuutena.

Vuoden 2020 poikkeusoloissa toimintatavastamme on muodostunut erityinen vahvuutemme. Epidemian vaatimat toimenpiteet tulevat huomioiduksi palveluidemme järjestelyissä helposti ja huomaamattomasti. Kuunteleva kohtaaminen on, ei pelkästään mahdollista vaan perin luontevaa. Jo näin otamme ensimmäisen hiljaisen askeleen kohti epidemian aiheuttaman ahdistuksen lieventämistä.

Potilastietoturvallisuus taattu

Lääkäriasema Sofianova päätti heti toimintansa alussa 1990-luvulla järjestää lääkäriasemilta vaaditun potilastietorekisteröinnin mahdollisimman turvallisesti. Siksi työntekijät meillä ovat sitoutuneet perinteiseen, manuaalisesti paperilla toteutettuun potilastietojärjestelmään. Potilastietomme eivät ole sähköisessä muodossa, vaan säilytämme paperiset potilastietodokumentit turvalukittuina toimipisteessämme. Tämän tekee mahdolliseksi se, että toimimme ainoastaan yhdessä toimipisteessä.

 

Lääkäriasema Sofianovan monipuoliset hoidot tarjoavat yksilöllisen ja juuri sinun työyhteisöllesi räätälöidyn tilaisuuden panostaa henkilöstösi hyvinvointiin ja terveyteen!